Yhteisöllinen palvelutalo Nonna Lumina luo monipuolisuutta keskusta-asumiseen
Aktiivisena kaupunkikehittäjänä Hoivatilat tuo monipuolisia asumis- ja palveluratkaisuja myös keskustoihin. Oulun ydinkeskustaan avautuu loppuvuodesta 2023 yhteisöllinen palvelutalo Nonna Lumina, jossa ikäihmiset pääsevät asumaan mitä parhaimmalle sijainnille.
Viime vuonna aloitetut rakennustyöt ovat sujuneet aikataulun mukaisesti, ja asukkaat pääsevät muuttamaan Nonna Luminaan joulukuun alussa. Kohde tuo yhteisöllisen palveluasumisen otolliselle paikalle Ouluun Vaaranpihan kortteliin, jossa kävelyetäisyydellä ovat esimerkiksi kauppakeskus Valkea ja alueen puistot.
Yhteisöllisen asumisen hyötyjen lisäksi asukkaille onkin tarjolla kätevästi keskustan palvelut sekä viihtyisä ympäristö. Myös omaiset ja talon työntekijät hyötyvät siitä, että Nonna Lumina sijaitsee helposti saavutettavassa ydinkeskustassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä.
Nonna Groupin toimitusjohtaja Nora Stenvall toteaa, että Oulu on yhtiölle tärkeä paikka, jossa ikäihmisten yhteisölliselle asumiselle ja palveluille on tarvetta. Nonna Lumina on hänen mukaansa huippukohde, joka on ollut otollista toteuttaa hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa.
Sijainti on Nonna Luminan kohdalla aivan keskeinen asia. Meille on tärkeää, että ikäihmiset voivat elää palvelujen lähellä, mutta myös puistomaisessa ympäristössä. Nonna Luminan vieressä on Plaanaoja, joka tuo puistomaisuutta keskustaympäristöön.
Joka päivä mielekästä tekemistä
Nonna Luminaan rakentuu 85 asuntoa, joista 25 on suunniteltu pariskunnille. Luvassa on myös monipuolisesti erilaisia yhteistiloja asukkaiden käyttöön, kuten monitoimitila ja yhteisöolohuone.
Talon toiminnassa korostuu vahvasti yhdessä oleminen ja sitä kautta uudenlainen ikäihmisten asumisratkaisu, Nora Stenvall kertoo. Kaikki on suunniteltu Nonna Luminassa niin, että ikäihmiset voivat viettää vaivattomasti aikaa sekä yhdessä että omaistensa kanssa.
– Asukkaiden omien asuntojen lisäksi Nonna Luminassa on paljon muita tiloja, joita asukkaat pääsevät helposti hyödyntämään. Yhteisötiloissa voi pitää esimerkiksi erilaisia kahvi- ja pelihetkiä tai järjestää muuta toimintaa, ja näiden tilojen materiaalit ovat aina vapaasti asukkaiden käytettävissä, Stenvall sanoo.
Nonna Groupin palvelulupaus on, että joka päivä tapahtuu mielekästä ja asukaslähtöistä toimintaa. Nonnan taloissa toimiikin aina yhteisötyöntekijä, joka vastaa asukkaiden aktivoinnista mukavan tekemisen merkeissä.
Panostamme asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseen, ja tällaisessa yhteisöllisessä paikassa elämä voi muutenkin olla aktiivisempaa. Olemme muissa kohteissamme huomanneet, että monen asukkaan kunto on jopa parantunut siellä asuessa.
Yhteisöllisessä asumisessa laitoshoidon tarve voikin poistua tai siirtyä. Tämä on yksi Nonna Groupin keskeisistä tavoitteista yhteiskuntaamme ajatellen, Stenvall mainitsee.
Palvelutalo, josta kannattaa olla ylpeä
Nonna Luminan kaltainen palvelutalo monipuolistaa Oulun keskustan asumisratkaisuja ja tuo ikäihmiset elämään aktiivista arkea paikallisten palveluiden äärelle. Lyhytaikaisiin asuntoihin on myös mahdollista sijoittaa esimerkiksi leikkauksista toipuvia hyvinvointialueen potilaita.
– Oulu saa ydinkeskustaansa hienon, upean ja modernin ikäihmisten toiminnallisen talon. Siitä kannattaa olla ylpeä, Nora Stenvall toteaa.
Nonna Luminan palvelukiinteistö toteutuu Hoivatilojen Tilat palveluna -mallin mukaisesti: investointivapaa vuokramalli tarjoaa palveluoperaattorille vaihtoehdon oman investoinnin sijaan, ja Hoivatilat jää kiinteistön pitkäaikaiseksi omistajaksi.
Muun muassa sijaintinsa vuoksi Nonna Luminan kokonaisuus on vaatinut huolellisen hankekehityksen, jonka lopputuloksena rakentaminen ja toteutus ovat sujuneet suunnitellulla tavalla. Yhteistyö Hoivatilojen kanssa on ollut erittäin onnistunutta, Stenvall sanoo.
Olemme olleet erittäin iloisia siitä, miten hyvä kumppani Hoivatilat on meille ollut. Nonnan taloissa on paljon iloa, energiaa ja naurua. Odotan sitä kaikkea innolla myös Nonna Luminaan.